Viime vuonna eskareiden teema oli Keksijäkylän Lotta -kirjan myötä keksinnöt – mutta olihan siinä kirjassa muutakin. Kirjassa seikkaileva Lotta alkoi harrastaa judoa kylään ilmestyneen japanilaisen johdolla. Kirjassa opetettiin, että judo pelastaa maailman. Judossa yhdistyy oivallisesti fyysinen tekeminen, mutta myös itämainen keskittyminen ja harkiten tekeminen.
Mikä yhteensattuma! Meillä olikin eskariryhmässä jo kaksi judon harrastajaa ennestään, ja taustajoukoissa aiheeseen ennestään tutustuneita vanhempia. Minä ja Antti innostuimme opettamaan judoa kaikille eskarilaisille, ja pääsimme osallistumaan legendaarisina ”judomiehinä” Balderin-juontokeikan jälkeen myös KOM-teatterin esitykseen, joten judoa ripotteli hieman läpi vuoden.
Eskareiden judokurssi sisälsi 5 jaksoa: yhden luennon, kolme harjoitusta Kaapelitehtaalla (kiitos dojon käytöstä Helsingin Ju-jutsuklubi) sekä yhden harjoituksen Tartton judoklubilla oikeiden mestarien opissa. Kaikille eskareille hankittiin judopuvut, joten fiiliskin oli kohdillaan poikien ja tyttöjen harrastaessa täydellä höyryllä. Apuopettajina toimivat meidän eskarijudokat.
Päällimmäisenä harjoituksista mieleen jäivät uudet taidot ja etenkin se into tehdä, jolla virtsulaiset tarttuivat aina harjoitukseen kuin harjoitukseen. Kuperkeikat ja muut perustaidot onnistuivat kaikilta, ja judon kaatumistaidot, ukemi, alkoi muodostua hienosti jo parin harjoituksen jälkeen. Päästiin jopa harjoittelemaan judoheittoja ja -sidontoja. Selvästi oli Virtsussa jumpattu pohjaosaaminen kuntoon!
Eskarivuoden kruunasi ällistyttävän hieno eskarimatka Tarttoon, jossa nuoret judokat pääsivät ryhmänä käymään pitkät perinteet omaavalla Tartu Don -salilla oikeiden judomestarien opissa. Viron senseit lausuivatkin, että ”Suomen lapset ovat keskittyviä, innokkaita ja luulisi, että he olisivat treenanneet jo kauemminkin. He seurasivat tarkasti ohjaajien pieniäkin merkkejä. Kaikki olivat lahjakkaita liikkujia ja asenne ja kulttuuri oli oikea.”
Itseasiassa senseit olivat niin innoissaan meidän tulevaisuuden lupauksistamme, että he olivat jo tarjoamassa jatkoja. ”He ovat tervetulleita aina meidän salille. Ja Pärnussa on myös sali johon voitte koska vaan mennä. Me olemme iloisia teistä.”
Tartton dojovisiitin tunnelman voisi tiivistää toteamalla, että lapset neuvoivat toinen toisiaan ja iloitsivat kaikesta tekemisestä. Lapset eivät vierastaneet tai pelänneet muita salin judokoja. Alkoi melkein uskoa, että judo pelastaa maailman.
Kesällä lukiessani Viesti-lehteä ja eskarivuoden muistoja sain vanhempana parhaan mahdollisen palkinnon. Judo oli saanut positiivisen maininnan vuoden huippuhetkissä seitsemältä eskarilta, mikä palautti mieleeni vanhan ”tee työtä jolla on tarkoitus” -sloganin. Uskon, että useammalle eskarille jäi pysyvämpi hyvä fiilis judosta lajina, vaikka näin vanhemman näkökulmasta muutaman kerran sarja olikin vain piipahdus. Loppukeväästä kaksi eskaria jatkoikin vielä judoa junioriryhmässä.
Tekstin kirjaili Teemu P