Jokainen ihminen tarvitsee ystäviä. Usein kuulee sanottavan, että lapset ystävystyvät niin helposti. Missä vain kaksi lasta kohtaa, niin heti on käynnissä hippaleikki tai vastaava. Mutta todellisia ystäviä tämän päivän ihmisillä – sekä aikuisilla että lapsilla – on usein vähän.
Todellinen ystävyys ei perustu vain rinnakkain tai yhdessä toimimiseen, vaan elämän kokemusten jakamiseen, antamiseen ja saamiseen, kuunteluun ja empatiaan. Sellaisessa ystävyydessä oppii tietämään, mistä toinen pitää ja mitä hän ajattelee, mikä tekee hänet surulliseksi tai onnelliseksi, millaista hänellä on kotona.
Ystävän kanssa keskustellaan kaikesta mahdollisesta: rakkaudesta, aikuisista, peloista, yksinäisyydestä, toiveista ja haaveista. Tällaista ystävyyttä täytyy opetella. Se tarvitsee aikaa, rauhallisia hetkiä, aikuisten tukea. Turvallista tunneilmastoa ja yksilöllisyyttä kunnioittavaa ilmapiiriä.
Ystävyys ei merkitse samankaltaistumista
Ystävyys on yhdessäolon perusta. Oppiessaan tuntemaan toisia tutustuu myös itseensä. Ja kun kertoo ajatuksistaan, tunteistaan ja tarpeistaan, tulee kuva omasta itsestä selvemmäksi sekä itselle että muille. Lapsilla pitää olla monta ystävää.
Jokainen lapsi tarvitsee myös aikuisia ystäviä. Ystävyys auttaa myös aikuisia uusien näkökulmien löytämisessä. Ystävät kuuntelevat toisiaan, huomioivat toisensa tasavertaisina itsensä kanssa. Ystävät oppivat toisiltaan ja arvostavat toistensa kokemusta, ystävät keskustelevat ja pohtivat asioita yhdessä, hyväksyvät toisensa sellaisina kuin ovat.
Ystävyyden rakentamiseen tarvitaan taitoja ja esimerkkejä
Kaikki lapset toivovat saavansa ystäviä. Kaikki aikuiset toivovat, että heidän lapsensa saisi ystäviä. Ystävyyden solmimisen taitoja ovat ainakin uteliaisuus ja kiinnostus, empatia ja taito keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Sen esteitä voivat olla jatkuva vertailu, pärjäämisen ja kilpailun korostaminen, aikuisten arvostelevat asenteet, lannistaminen ja välinpitämättömyys. Myös lasten lokeroiminen ’häiriköihin’ ja ’kiltteihin’ voi olla ystävyyden esteenä.
Vanhemmat voivat tukea lapsensa ystävyyssuhteita olemalla kiinnostuneita ja järjestämällä tilaisuuksia tapaamisille. Päiväkodissa henkilökunnan on pidettävä huolta, että jokaisella on ystäviä. On myös tärkeää, millaisia ristiriitojen ratkaisemistaitoja lapset oppivat ja miten aikuiset puhuvat toisista lapsista ja heidän vanhemmistaan. Kielletäänkö konfliktin olemassaolo vai nähdäänkö se tilaisuutena käsitellä asioita ja oppia?
Ystävyydet tukevat lapsen minäkuvaa. Jos tuntee itsensä tärkeäksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi, niin haluaa usein myös kohdella muita niin. Kunnioittava ja luottavainen suhtautuminen ihmisiin lisää ystävyyttä. Aikuisten esimerkki, halu ja taito ystävyyden taitojen lisäämiseen ovat merkittäviä asioita. Ja kyllä ystävyyteen sisältyy väittelyä ja erimielisyyttä, riitojakin, mutta ei valtaa yli toisen tai alistamista. Ystävyyttä vaalitaan näkemällä erilaisuus rikkautena, luottamalla, rakastamalla ja hyväksymällä, kannustamalla ja iloitsemalla.
Ystävyys on avainsana
Me vanhemmat löydämme Virtsun toimintatavoista paljon ystävyyttä tukevia asioita. Ensimmäisenä tulee mieleen kaikkien tutustuttaminen kaikkiin. Isot tuntevat pienet ja pienet isot. Ei ole olemassa vain ’tämä aikuinen ja hänen ryhmänsä’. Syntyy yhteisöllinen kulttuuri.
Myös apulaisparit, joissa isot ja pienet työskentelevät yhdessä tukevat tätä. Pysyvissä tutkimusryhmissä syntyy luottamus toisiin ja keskusteluun rohkaiseva ilmapiiri. Itsenäisen ajattelun kehittäminen tukee omaa vastuuta ystävällisistä sanoista ja ratkaisuista. Empatialle ja hyvälle altistetaan Virtsun lauluissa, hyvin valituissa kirjoissa ja tarinoissa, mattomatkoilla.
Aikuisten esimerkki auttamisesta ja empatiasta siirtyy lapsiin. Jokaiselle osoitetaan välittämistä ja kiinnostusta. Halaamalla, juttelemalla, olemalla lähellä, pohtimalla yhdessä, muistamalla. Tärkeää on myös, miten aikuiset ratkaisevat riitoja. Juttelukulttuuri ja sen osoittaminen, että ”minä pidän sinusta”, on aitoa virtsulaisuutta.
Virtsussa ei korosteta kilpailua ja suorituksia vaan yrittämistä. Ei äänestetä vaan pyritään löytämään kaikille sopiva ratkaisu. Lapset opetetaan huomaamaan tilaisuudet auttaa. Heitä kehutaan ja kannustetaan. Välittämisestä tehdään yhteinen asia. ’Me’ on jotakin hienoa ja hyvää, jossa kaikki saavat olla mukana.
”Ystävyys on hauskaa, koska on hauskaa leikkiä toisten kanssa. Toiset keksii aina hassuja uusia juttuja. Ystävän kanssa nauretaan. Kun hyvä ystävä katsoo silmiin niin tietää, että se on hyvä kaveri. Hyvällä ystävällä on hyvä mieli. Maailmassa sitä vaan onneksi tapahtuu.” – Emma 6v
”Ystävät sopii yhdessä miten kaikki menee. Ystävä sanoo kivoja asioita tai jotain kaunista. Se auttaa. Aikuisen ystävän kanssa voi käydä vaikka ravintolassa tai leffassa. Usein ne haluaa pelata pelejä. Ystävät pyydetään synttäreille.” – Pessi 5v
”Ystävyys on nättiä. Itse voi myös hankkia ystäviä, kun pyytää mukaan leikkiin tai vaikka kiipparille. Yleensä niistä saa aika hyvää leikkiseuraa. Minulla on tosi paljon ystäviä. Ystävät auttaa ja ymmärtää ja tietää sut. Ystävien kanssa on kiva puhaltaa saippuakuplia.” – Anton 5v
”Ystäviä tarvitaan siihen, että jos ei itse pääse ylös kiipparilla, niin on joku joka auttaa. Ystävän tuntee siitä, ettei se kerro salaisuuksia eteenpäin eikä jätä yksin.” – Elvi 6v
”Ystävyys on molemminpuolista hyväksymistä ja loppujen lopuksi aika yksinkertaista. Aikuiset voivat auttaa lapsia monella tapaa. Esimerkiksi luomalla kotiin ihmisten erilaisuutta kunnioittavan ilmapiirin , ja vaikka kutsumalla lapsen ystäviä kylään ihan pienestä pitäen. On tärkeää, että aikuinen on kiinnostunut lapsensa ystävistä. Ihminen rakentaa minuuttaan ja on olemassa suhteessa toisiin ihmisiin. Siksi minulle äitinä on tärkeää saattaa oma lapsi kanssakäymiseen monen aikuisen ja lapsen kanssa.” – Marjut, äiti
Haastattelut poimittu Viesti-lehdestä.