Search

Mahdollisuuksien maailma

Vironniemen päiväkodin Me yhdessä projekti

Mitä vanhemmat voivat tehdä päiväkodissa? Vironniemen päiväkodin eskarit kertovat

”jos on vaikka historioitsija tai kampaaja niin voi harjoitella sitä työtään lasten kanssa, äiti vois tulla opettamaan valokuvaamaan, isä vois opettaa tekemään musiikkia, yhdessä voisi tehdä aarteen etsintää, vanhemmat voisi auttaa lapsia maalaamaan, tai viedä lasten kirjeitä postiin, mennä mukaan päiväkodin pyöräretkelle, auttaa yhteisen soppaillan järjestelyissä, kevätjuhlissa ja starttipäivässä.” ”Ne vanhemmat on siinä mukana.”…

Lue lisää →

Yhteisö kasvattaa lapset ja aikuiset

Salatuista elämistä tuttu näyttelijä Jarmo Koski osoitti julkiset kiitoksensa (MTV 23.10.2016) Vironniemen päiväkodille ja sen tavalle lähestyä lapsia. Haastattelu tehtiin osuvasti ”muistojen puistossa” eli Säätiksellä. Avoin kirje oli osoitettu erityisesti päiväkodin silloiselle johtajalle Kiti Hakkolalle, jonka lapsilähtöinen ote oli 70-luvun lopulla ainutlaatuista. Sitä se on edelleen, ja kantaa myös pitkälle tulevaisuuteen. ”Se oli sellaista yhteistä…

Lue lisää →

Niillä on sukunimetkin! – kuinka Kruna muuttui kaupunginosasta kyläksi

Miten oululainen perhe pääsee sisään kaupungin ympyröihin?   Miten kaupungin päiväkoti voi osoittautua arjen lottovoitoksi?   Miten päiväkoti tukee alueelle muuttavan perheen asettumista? Tämä blogaus on tarina Suomesta, tarina kaupungistumisesta. Olemme yrittäjä-virkamiesperhe Oulusta, joka päätti siirtyä töiden perässä pääkaupunkiin. Hylätä omakotitalon ja oman pihan idyllin ja heittäytyä kerralla kaupungin keskustaan. ”Kokeillaan tätä, jos ei toimi, niin lähdetään…

Lue lisää →

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑