Search

Mahdollisuuksien maailma

Vironniemen päiväkodin Me yhdessä projekti

Kenkävaahto on aikuisten oma tutkimusryhmä

Kaiva hiekkalaatikkoon kuoppa, kippaa siihen ämpärillinen vettä ja polje – näin syntyy kenkävaahtoa.

Kenkävaahto on myös Vironniemen vanhempien, työntekijöiden ja muiden aikuisten oma tutkimusryhmä, kuoro, joka alkujaan perustettiin esiintymään päiväkodin 50-vuotisjuhlissa. Reipas laulujoukko sai johtajakseen musiikkipedagogi Joppe Paalasen, ja hänen lempeässä ja innostavassa ohjauksessaan Kenkävaahto on jatkanut säännöllistä harjoittelua ja ahkeraa esiintymistä jo kuusi vuotta.

Kuoro kutsuu kaikkia virtsulaisia rohkeasti mukaan, ja on tällä tavoin saumaton osa Virtsun yhteisöllistä pedagogiaa, jossa perheiden yhdessä päiväkodin ympärille rakentama yhteisö ja yhdessä koetut merkitykset kehittävät lasten avaraa ja uteliasta suhtautumista maailmaan. Kuorolaulussa jos missä on yhdessä tekemisen voimaa!

14022190_931726070271330_116729063589654995_n

Lapset ovat tervetulleita mukaan tiistai-iltaisin päiväkodissa pidettäviin harjoituksiin; leikkiseuraa löytyy varmasti. Leikkiä ja kokeilemista on tässä tutkimusryhmässä luvassa aikuisillekin, ja Joppe onkin joskus hauskasti sanonut Kenkävaahtoa aikuisten muskariksi. Tarkoitus on joka tapauksessa suhtautua laulamiseen rennosti. Kenkävaahdon hyväksyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus osallistua, oppia ja kasvaa, aiemmasta musiikkitaustasta riippumatta.

Vapauden vastaparina mukana on myös yhteistä tavoitteellisuutta. Vuonna 2015 Kenkävaahto koetteli osaamistaan Tampereen sävelessä ja valloitti kuorokatselmuksen tuomariston ja yleisön vahvalla esiintymisellään. Hyvästä kokemuksesta voimaantunut kuoro suuntasi seuraavana vuonna eskariseikkailun hengessä kuorofestareille Lissaboniin.

Tämän vuoden suuri ponnistus on puolestaan 1.11. järjestettävä konsertti Yhteinen tähti: Runosta lauluksi. Ilpo Tiihosen terävästi ihmisyyttä havainnoivat runot ovat kulkeneet Kenkävaahdon matkassa jo pitkään. Tiihosen tekstejä on säveltänyt Jussi Paalanen, joka on luontevien ja kauniiden sovitustensa ansiosta noussut Kenkävaahdon hovisäveltäjäksi. Konsertissa kuullaan hänen sävellyksiään myös Pentti Saarikosken, Arto Mellerin ja Risto Rasan runoihin. Ilpo Tiihonen ja Jussi Paalanen on myös kutsuttu paikalle keskustelemaan runojen kirjoittamisesta, säveltämisestä ja laulamisesta.

Yhteinen tähti: Runosta lauluksi, konsertti ja keskustelutilaisuus 1.11.2017 klo 19.00 Pitäjänmäen Kulttuurikirkossa osoitteessa Henrikintie 25 A, Helsinki. Tervetuloa!

Kenkävaahto ottaa uudet laulajat avosylin vastaan! Tiedustelut: joppe.paalanen(a)gmail.com; kenkavaahto(a)gmail.com

Tekstin kirjaili Antero

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑