’Laatu’ ja ’varhaiskasvatus’ ovat kumpikin sanoja, joita ei kovin usein kuule lasten suusta. Kuitenkin ‘varhaiskasvatuksen laadun’ pitäisi näkyä juuri lasten elämässä, eikö? Mitä vanhemmat ajattelevat, mitä laatu voisi olla?
”Laatua on se, että jokainen lapsi saa ystäviä. Voi kysyä, tuntevatko kaikki aikuiset jokaisen lapsen nimen? Lisääntyykö jokaisen lapsen itseluottamus?”
”Laatua voisi olla aikuisten ja lasten tasa-arvoinen ja kunnioittava ihmissuhde. Toisen tunteminen on monimutkainen, paneutumista vaativa juttu. Usein aikuiset kuvittelevat tuntevansa lapset, mutta se ei pidä ollenkaan paikkaansa.”
”Hyvä alku päiväkotitaipaleelleemme oli ensimmäinen kohtaaminen. Henkilökunta sanoi, että olemme olemassa täällä juuri teitä ja teidän lastanne varten. Liikutuimme kyyneliin. Myöhemmin opimme lisää siitä, mitä laatu voi olla. Se miten lasten kysymyksiin suhtaudutaan, kertoo laadusta. Saavatko kysymykset ja lasten omat tutkimusprosessit ohjata päiväkodin toimintaa?”
Voiko laatua mitata? Miten?
Monet vanhemmat suhtautuivat mittaamiseen kriittisesti, kun kyse on todellisen vuorovaikutuksen kuvaamisesta.
”Mittaamisen oletetaan nykyisin olevan helpompaa kuin ennen ja kerättyä dataa voidaan muka nykyisin käsitellä, tulkita ja käyttää tehokkaasti päätöksenteossa (lue: tietokoneet).”
”Makrotasolla varhaiskasvatuksen mittareita ovat hoitopäivän hinta, ryhmäkoko, kellokortti, täyttöaste… Päästäänkö näillä mittareilla ja sanoilla kiinni siihen, millainen sukupolvi kaupungissamme on kasvamassa? Rahan- ja ajankäytön mittaaminen ei vielä korreloi suoraan laadun kanssa – rahan säästäminen ei takaa korkeaa laatua, kuten ei myöskään rahan runsas käyttö. Sama koskee työajan mittaamista – jos kellokorteilla saadaan vanhemmat hakemaan lapsensa ‘ajoissa’, ei tiedetä vielä mitään siitä, minkälaista elämää päiväkodissa tai kotona eletään.”
”Työssäni teatteriohjaajana laadusta puhuttaessa tarkoitetaan sitä tapaa, jolla esimerkiksi puheakti tai jokin toiminto näyttämöllä tehdään. Kosketus voi olla laadultaan esimerkiksi hellä tai vailla tunnetta. Mitä erityisemmäksi toiminnan laatu on esiintyjän toimesta hiottu, sitä tarkemmin ajatus katsojalle välittyy. Laatu näin ymmärrettynä saattaisi konkretisoitua päivähoidossa esim. siinä, millä intensiteetillä kukin lapsi päivän aikana aikuisten toimesta kohdataan. Katsotaanko silmiin, kuunnellaanko myös sanatonta viestintää, halataanko jopa? Onko rauhaa ja tilaa keskusteluille, sylittelylle, hassuttelulle ja myös hankalille tunteille ja kokemuksille? Ja mikä tärkeintä – onko lapsen omille luontaisille laaduille tilaa ja kunnioitusta? Myös niille olemisen laaduille, jotka tuntuvat vaativilta? Näin ajateltuna laatua tuskin voi mitata, mutta niille sadoille laaduille, joita kukin päivä sisältää, voi herkistyä, niitä voi kuunnella ja vaalia. Hyväksynnän ilmapiirissä kaikki kasvavat ja oppivat kuin itsestään.”
Minkälaisia laadun mittareita vanhemmat ideoivat?
”Asiakaskyselyissä voisi kyllä kysyä muustakin kuin ruuasta ja levosta, niin tärkeitä kuin ne ovatkin. Voisi kysyä onko lapsellasi ystäviä? Tai, tuetaanko lapsesi uteliaisuutta? Tärkeämpää kuin saada korkeita tyytyväisyysprosentteja olisi saada selville, missä voidaan parantaa, ja tukea sitten sitä.”
”Yökylämittari! Tosin mittaamista mielekkäämpää olisi kysyä ja keskustella aina välillä siitä, käyvätkö meidän päiväkodin lapset toistensa luona yökylässä? Minusta sen voidaan olettaa kertovan siitä, miten hyvin päiväkoti on onnistunut luomaan yhteisön (=tutustuttamaan perheitä toisiinsa).”
”Voisi puhua kurahousuindeksistä! Kun ensimmäisen lapsen kanssa kävimme tutustumassa erilaisiin päiväkoteihin, huomasimme, että päiväkodin laatu korreloi vahvasti sen kanssa, kuinka paljon henkilökunta tuo esiin kurahousujen pukemisen vs toiminnan sisällön ja sen kehittämisen.”
”Äsken puhuttiin rahasta – rahankäytön tulisi olla läpinäkyvää ja osallistavaa. Päiväkodin resurssit tulisi laittaa sinne, missä niillä on lasten kannalta suurin vaikuttavuus. Siinä kaikki voisivat olla mukana päättämässä: johto, henkilökunta, vanhemmat, lapset. Mittaamisessa tulisi pyrkiä toiminnan vaikuttavuuden arviointiin.”
Mistä muusta laadun voi tunnistaa?
”Laadun huomaa siitä, että lapsia ei tyypitellä – tuosta ei koskaan tule mitään/tuo aina häiriköi/tuo viihtyy parhaiten yksin” – vaan rohkaistaan heitä löytämään uusia puolia itsestään, kokeilemaan uusia asioita ja erilaisia rooleja.”
”Hyvässä päiväkodissa lapset eivät koskaan voi olla ’tiellä’.”
”Myös päiväkodin ympäristöstä voi päätellä jotain varhaiskasvatuksen laadusta. Näkyykö siellä lasten jälkiä, esimerkiksi kuvia siellä ennen olleista lapsista, lasten taideteoksia, kesken olevia leikkejä? Saavatko lapset muokata tilaa? Onko sisätiloissa painotettu siivottavuutta vai virikkeellisyyttä lasten kannalta? Onko lasten ulottuvilla tavaroita, joita he saavat käyttää (kertoo siitä, luotetaanko lapsiin)? Onko paljon lukkoja? Aikuisen kannattaa mennä kyykkyyn ja miettiä miltä tuntuisi elää ja oppia lapsen tiloissa!”
”Olen huomannut, että ns. vasukeskustelusta meidän päiväkodissa jokainen on astunut iloisena ulos. Se johtunee siitä, että työntekijät ymmärtävät, että jokainen lapsi on ilon aihe. Ihan vakavissaan, arjessa, ei vain paperilla tai juhlapuheissa.”
”Siitä, että lapset saavat elää mielenkiintoisessa maailmassa. Marjatta Kalliala ihmetteli joskus radiohaastattelussa, miksi eskareissa lasten oletetaan joka viikko kiinnostuvan siitä, että on maanantai. (Ja se on sitten laminoidulla lappusella jossain seinässä johon opettaja osoittaa). Maailma on valtava, upea, innostava paikka, ja sinne voidaan lähteä seikkailemaan vaikka joka päivä, ja se myös voidaan tuoda päiväkotiin. Voidaan mitata pinta-aloja, käydä tähtitornissa pohtimassa maailmankaikkeutta, tutkia hyönteisiä, pelata jalkapalloa, tehdä robotteja, hiekkakakkuja, kuratoida näyttelyitä, kuunnella sellonsoittoa, tehdä elokuvia… ”
Entä miten itse voi toimia edistääkseen ‘laatua’?
”On vaikeaa oikeasti nähdä miten itse toimii, miltä oma toiminta näyttää lasten silmissä. Tämä koskee minusta sekä meitä vanhempia että aikuisia, jotka ovat päiväkodissa. Ehkä laatua voisi olla se, että aikuiset ovat avoimia sille, että heidän toimiaan arvioidaan sen kannalta, miten se vaikuttaa lapsiin? Että se aikuinen joka pysyy rauhallisena, saa sanoa toiselle aikuiselle ’älä huuda’ tai että olisi jonkinlaiset toistuvat käytännöt miten ylilyönteihin voidaan puuttua. Eli rohkaistaan jokaista työntekijää kehittymään siinä, miten kohtelee lapsia.”
”Eräs vanhustyön kouluttaja sanoi, että tavoitteena pitäisi hyvän hoidon laadun sijaan olla hyvä elämänlaatu.Tämä pätee minusta myös lapsiin. Siihen liittyy vahvasti kieli, miten lapsista puhutaan, ja miten kaikki päiväkotiyhteisön ihmiset puhuvat toisistaan. Sama vanhustyön kouluttaja sanoi että ’ei kai kukaan halua itsestään kirjoitettavan että vaihdettiin läpyskä, kuola valui ja hoidettava on aggressiivinen ja levoton huutelija’ – pätee myös lapsiin, on hyvä miettiä miten itse haluaisi itsestään kerrottavan.”
”Aluksi tarkastelin laatuasiaa omasta, aikuisen näkökulmasta. Oletin, että toiminta on ikään kuin automaattisesti taattu, jos paljon aikuisia oli läsnä lasten kanssa ja he vahtivat lapsia. Arvostin sitä, että aikuiset tekivät asioita lapsen puolesta, ja komensivatkin lapsia. Pikkuhiljaa aloin huomata, miten oikeastaan merkitystä oli vain sillä, mitä lapsen kannalta tapahtuu. Ja silloin huomasin, että se mitä toivoin lapselleni – että hän kasvaisi osaavaksi ja vahvaksi – toteutuisikin ihan eri keinoilla kuin mitä olin kuvitellut. Hänen tulikin saada tehdä itse sitä, mitä osaa, eli pukea itse päälle, kiivetä kiipeilytelineeseen tai nukkarin parvelle, roikkua puolapuissa pää alaspäin ilman että aikuinen on paikalla, rikkoa joskus lasi ja liikkua vapaasti huoneesta toiseen. Eli kannattaa tarkastella toimintaa lapsen kannalta!”
”Aikuisilla on valvojana toimimisen sijaan tärkeä tehtävä siinä, miten he näyttävät viisaan ihmisen esimerkkiä, avaavat ovia maailmaan lapsille ja mahdollistavat tutkimista ja ystävystymistä.”
”Vanhempi, mene mukaan päiväkodin toimintaan! Tutustu toisiin lapsiin, ja pyydä kylään!”
Teksti koostuu vanhempien puheenvuoroista Kantsun kokouksessa.