Virtsussa on sanonta: kerran virtsulainen, aina virtsulainen. Ovet ovat aina avoinna niille lapslle, perheille ja aikuisille, jotka ovat aikanaan olleet toiminnassa mukana etsimässä tietä mahdollisuuksien maailmaan. Tapaamispaikkoja ovat Virtsun tapahtumat, Virtsupäivä ja erilaiset juhlat.
Lapset saattavat piipahtaa koulun jälkeen kertomassa kuulumisia, ja kaikki ovat kiinnostuneita siitä, mitä nyt kuuluu. Päiväkodin aikuisten kiinnostus lapsen elämään ei lopu siihen kun päiväkotiaika päättyy, vaan kaikkia kiinnostaa tarinan jatkuminen. Samalla saa palautetta ja mahdollisuuksia peilata omaa työtään.
Myös vanhemmat tulevat juttelemaan ja hakevat uusia ajatuksia niiltä, jotka ovat lapsen monen vuoden ajan tunteneet. Vanhempien keskinäinen yhteistyö ja ystävyys jatkuvat pitkälle eteenpäin.
Monet entiset lapset tulevat TET-harjoitteluun tai muutoin vaan kiertelemään paikkoja, kohtaamaan omaa lapsuuttaan ja tarinaansa.
8.-luokkalainen Joonas kertoo oltuaan TET- harjoittelussa:
Mitä muistat Virtsusta? Virtsussa lapsia kohdeltiin iästä riippumatta tasavertaisen kypsästi. Lähes joka päivälle oli keksitty jotain kivaa. Parhaiten mieleen jäi eskarimatka Sloveniaan, retket Kiasmaan ja klassinen musiikki.
Miltä tuntui nyt tulla takaisin? Parissa päivässä roolin muutoksesta huolimatta tuntuu, että Virtsussa oleminen on osa arkea. Ehkä se on jäänyt syvälle mielen pohjaan.
Miltä Virtsun meininki näyttää kasiluokkalaisen silmin? Osaan arvostaa nyt paljon enemmän Virtsun toimintaa, jota pidin ennen itsestäänselvyytenä. Virtsun aikuiset osaavat keksiä paljon mm. taiteellisesti sivistäviä tai uusia näkökulmia antavia aktiviteetteja. Myös lasten sopeutuminen ”kypsään” ja ”aikuismaiseen” kohteluun osoittaa hyvin sen, että se on hyvä valinta, ja että se on hyvä keino lähestyä tutkimusaiheita, jotka liittyvät maailmaan.
Yksi tosi hyvä tapa kokea omaa kasvamistaan on Virtsun leirikoulu. Nykyisin eri-ikäisillä lapsilla on vain vähän mahdollisuuksia kokea asioita yhdessä. Vironniemen vanhemmat ja Kannatusyhdistys ovat halunneet edesauttaa tätä. Virtsun leirikoulussa eri-ikäiset entiset virtsulaiset huolehtivat toisistaan ja tekevät yhdessä hienon leirin. Jokaisella ikäluokalla on omat tehtävänsä.
Isot muistelevat omaa kasvamistaan ja haluavat järjestää hienoja juttuja pienemmille. Pienemmät saavat mallin kasvamiseensa ja paljon ystävyyttä ja huolenpitoa. Tuntuu tärkeältä voida peilata omaa elämäänsä eri rooleista. Tänä vuonna tokaluokkalainen sanoi äidilleen leiriltä tultuaan: ”Ei hätää, kyllä mä voin vielä ensi vuonnakin mennä. Siellä oli teinejäkin.”
Tosi hyvä palaute oli, kun kadulla tuli vastaan kahden lapsen äiti, entinen Vironniemen lapsi, joka kertoi:
”Ihmettelen sitä, kun juttelemme omien kavereideni kanssa lapsuudestamme. He eivät muista tuskin mitään siitä ajasta. Minä muistan. Aikuiset, paljon lapsia ja mitä kaikkea me tehtiin. Kiitos siitä. Sellaista toivoisin omille lapsillenikin. ”
Merkitykset syventyvät, tarina jatkuu!
Postaus lähti Kitin ja Reetan kynästä. (osa I voi lukea tältä)